maanantai 15. elokuuta 2016

Voimasanat Vol.17 - Mestarin mietteet!

Tervehdys

Kilpailuviikonloppu takana, Kävin viime viikonloppuna 13.8.2016 testaamassa ensimmäistä kertaa sekä raakapenkki-kisoja ja vahvamieskisoja. Ennakko-oletuksena itselläni oli se, että penkki menisi hyvin ja vahvamies kisoissa saattaa kokemattomuus paistaa.

Kilpailupäivään olin latautunut erittäin hyvin, pari päivää ruokaa sisään ja energiatasot korkealle, jotta suoritukset menisivät hyvin. Ensimmäinen itseä askarruttava asia ilmeni kun astuin paikalliseen vaakaan, kotivaaka oli näyttänyt samalla viikolla 124,5kg ja nyt kisapainoksi tuli kisa-vaa'alla 130,2kg. lopputulos kotivaaka lähtee välittömasti vaihtoon.

Tällä lukemalla ei muuten olisi niinkään ollut väliä, mutta kyseessä olivat Reshel-asteikkokisat, joissa paino vaikutti sijoitukseen nostettavan määrän lisäksi. Ajattelin silti, että eipä se haittaa, tänään lastataan uudet ennätysraudat tankoon ja punnerretaan ne ylös. aloituspainoksi penkkiin laitoin 170kg, koska sehän ei ole paino eikä mitään ja sainkin sen helposti ylös, sitten alkoivatkin vaikeudet.

Toiseen nostoon pyysin 180kg ja laskin painon liian ylös rinnalle, tuloksena fail, pyysin myös kolmanteen nostoon saman raudan ja nyt jalkani lipesi nostolavalla olleen märän hiekan päältä ja paino jäi alas. Alla koostevideo koko kisasta, josta jäi vähän niin ja näin maku:
Oma onnistunut nostoni kohdassa 11:50, epäonnistuneet myöhemmin videolla.

Kilpailun loppusijoitukseksi tuli itselleni 4, koska nostetun painon, joka oli toiseksi korkein koko kisassa, lisäksi tuli mukaan kertoimet painon mukaan, jotka minun kohdallani laskivat sijoitukset 2 sijalta 4:ksi.

Sitten olikin aika ruveta jännittämään, omassa leipälajissani kisat menivät vähän niin ja näin ja edessä olisi täysin uusi tuttavuus, Jämsän vahvin mies 2016 kisa. Kilpailujen alkaessa selväksi tuli että vastassa oli jo muutaman vuoden voimailua harrastaneita karjuja ja että minun pitäisi oikeasti tehdä töitä voittaakseni tai edes sijoittuakseni ko kisassa. Kilpailu alkoi ja vettä satoi koko ajan, eli suoritukset olivat normaalia hankalempia kaikille osallistujille, kisan aikana minusta alkoi tuntua että voittokin olisi mahdollista, alla kooste kisoista ja omista suorituksistani!!!

Omat nostoni alla:



Lopputuloksena ensimmäisistä vahvamies kisoistani harjoituksen puutteesta riippumatta, mestaruus, Jämsän vahvin mies 2016 on ja tulee aina olemaan Ari "CHIEF" Savolainen.


Erittäin voimakkain terveisin

MESTARI -CHIEF-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti