torstai 19. toukokuuta 2016

Voimasanat Vol 14 - Treeni kulkee ja aletaan saamaan tuloksia

Tervehdys,

Parin viikon hiljaiselon jälkeen on aika julkaista vähän paatosta treeneihin, niiden kulkuun ja kehitykseen liittyen.

Olemme tosiaan nyt aloittaneet kuuntelemaan kroppaamme ja keskittäneet treeniä suureksi osaksi lihaksien aktivoimista korostavaan treenityyliin. Niin sanottu "Mind-muscle connection" on aliarvostettu lisäbuusteri treeniin. Perusperiaatteena on siis, että kun lähdet tekemään esimerkiksi hauiskääntöä keskityt heti alusta asti itse hauislihaksen jännittämiseen. Jo ennen kuin käsipaino liikkuu saat  aktivoitua hauislihaksen (Kaikki jotka ovat joskus pullistelleet misukoille tietävät miten tämä tehdään), tämä aktivaatio pyritään pitämään yllä koko suorituksen ajan. Tällä treenitavalla saat lihakset kipeiksi käyttämättä koko salin isoimpia painoja.

Tämä periaate on myös maailmalla aika tunnettu, omana esikuvana tämän treenimetodologian osalta pidän Victor Costaa. Alla hänen mielipiteensä kyseisen metodin käytöstä, suosittelen katsomaan myös muita pätkiä ko herralta, on meinaan asiantunteva kaveri ja aina revityssä kunnossa.



Omat treenit ovat kulkeneet muutenkin aika kovalla intensiteetilla ja olemme jopa törmänneet treenirajaan jota ei ennen tullut vastaan Kari sai vedettyä itsensä ihan loppuun yhdellä maastavetosarajalla. Olimme tehneet alle perus mavepäivän 10'140kg, 8'180kg, 8*200kg ja 8*220kg.
Koska olo tuntui hyvältä ja kunto on suorastaan jättävällä teräsmiestä muistuttavalla tasolla, päätimme ottaa 200kg 10 stoppitoistoa, eli aina pysäytys alhaalla. Alla videot ko suorituksista. Ja saatiinhan tässäkin yksi uusi raja rikki ainakin on tullut kuvattua 10*200kg maastavetosarjat molemmille.

Karin sarja 10*200kg


CHIEF näyttää mallia 10*200kg


300kg Siintää vielä mielessä ja sitä kohti treenataan, mutta seuraavat 4 kuukautta yritämme rakentaa kroppamme ympärille lihaksiston joka mahdollistaa isojen rautojen liikuttelun.

Mietelauseena onkin "Treenataan kuin kehonrakentajat, mutta isoilla painoilla!!? Mitähän siitä tulee"



Voimakkain terveisin

-CHIEF-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti